Suvanto

Suvanto on nuorehko kuoro, ehkäpä siksi aika ketterä liikkeissään. Se perustettiin Tampereen Naislaulajiin syksyllä 2013 varttuneempien laulajien kuoroksi ja sai nimekseen Seniorikuoro Suvanto.  Helmikuussa 2021 erosimme Naislaulajista ja rekisteröidyimme itsenäiseksi kuoroksi. Kuoron virallinen nimi on Tampereen Naislaulajien Suvanto-kuoro ry. Käytämme kuorosta yleisesti nimeä Suvanto-kuoro.

Kuoron hallitukseen kuuluvat Aulikki Boucht, Paula Laatikainen, Anja Pohjanvirta-Hietanen , Kirsi Vuojamo ja Tuula Rimpelä sekä varajäsenenä Kristiina Nevanpää. Heidät löydät myös Yhteystietoja-osiosta.  

Harjoittelemme Mieskuoro Laulajien Majalla (Takojankatu 1) maanantaisin.

Tänä syksynä harjoitukset alkavat maanantaina 4.9 klo 12 .

Kaudella 2023-2024 Kuoroa johtaa  Jenni Jäske 

Suvanto-kuoromme tavoitteena on pitää kaksi konserttia vuodessa, joko yksin tai yhdessä jonkun muun kuoron kanssa. Keväällä 2023 pidimme kuoron 10-vuotisjuhlakonsertin.

Osallistumme myös Puistokonsertteihin Tampereella. Lisäksi meillä on ollut ja tulee myös olemaan pienimuotoisia esiintymisiä, esimerkiksi palvelutaloissa ja muissa hyväntekeväisyystapahtumissa. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan myös erilaisiin kuorotapahtumiin.

 

JUURET NAISLAULAJISSA

Suvanto-kuoron juuret ovat Tampereen Naislaulajissa, joka puolestaan on taustaltaan lottakuoro. Vuonna 1929 Tampereen lottien keskuudessa heräsi ajatus oman laulukuoron aikaansaamiseksi. Taitava musiikki- ja laulupedagogi Tyn-Marie Nyström aloitti kuorotoiminnan 19 laulajan voimin. Vuosien varrella, vähitellen, kuoron jäsenmäärä kasvoi. Parhaimmillaan kuorossa on ollut 110 laulajaa.

Kuoro rekisteröitiin 20.11.1944. Silloin sen nimeksi otettiin Tampereen Naislaulajat ry. Kuoron johtajana jatkoi edelleen Tyn-Marie Nyström vuoteen 1962 asti. Hänen johtajakautensa kesti siten kaikkiaan 32 vuotta. Hänen jälkeensä kuorolla on ollut kahdeksan johtajaa, viimeisimpänä Katja Harilo vuodesta 2009 alkaen.

Syksystä 2021 Jenni Jäske on johtanut kuoroa, sijaisena toimi  2022-2023 kaudella Hanna-Leena Sepponen.